No huhhuh, kaikkea se ihmisellä teettää.. Mutta kun ajatukset alkoi muuttua tekstiksi yhä useammin, niin pakko kai niitä on alkaa johonkin laittaa. Siispä blogia perustamaan. Katotaan, mitä tästä tulee vai tuleeko mitään, mutta onpahan kokeiltu. =D

 

Blogikirjoittamisen aloitin jo viime keväänä työnantajan sivuilla. Joku saattoi sen jo lukeakin, mutta lainataas se nyt vielä tähän alle...

 

"Minulla on tuossa pöydällä ladattu pistooli valmiina"

 

Koskaan et tiedä, mitä seuraavassa puhelussa tulee vastaan.

Viime aikoina televisiossakin usein toistettu fraasi on täyttä totta hätäkeskuksen arjessa. Se on monelle hätäkeskuspäivystäjälle ainakin osa ammatin viehätystä, positiivinen puoli, se mikä pitää mielenkiintoa yllä ja luo jatkuvaa haastetta, johon sinun päivystäjänä on vastattava. Vaikka korviin tulvisi luureista mitä tahansa, päivystäjänä on pystyttävä toimimaan ja tekemään työnsä, ”siitähän sulle maksetaan”.

Hätäkeskuspäivystäjään verrattuna hälytyksiin vastaavilla viranomaisilla on yksi etu puolellaan. Kun hälytykseen lähdetään, on useimmiten jo tiedossa, mihin tilanteeseen ollaan menossa. Päivystäjä on tehnyt työnsä, selvittänyt tilannetta ja välittänyt tiedon tapahtumista nopeasti avun seuraavalle lenkille. Tilanteen tarkentuessa lisätietoja tapahtuneesta syötetään matkalla oleville yksiköille, yritetään antaa viranomaiselle kuvaa tapahtumapaikalta, jotta nämä pystyisivät varautumaan siihen pahimpaankin tilanteeseen, miettimään miten toimitaan ja mitä sanotaan.

Päivystäjällä tätä etua ei ole. Hän ei pysty varautumaan siihen, millaista asiaa soittajalla on ja missä tunnetilassa tämä asiaansa alkaa kertoa. Päivystäjän arki koostuu valtaosin kiireettömistä avuntarpeista, neuvomalla hoidettavista asioista ja valitettavasti myös hätäkeskukseen kuulumattomista soitoista, mutta mukaan mahtuu myös niitä ”kovia keikkoja”, joissa päivystäjän ammattitaitoa testataan toisella tavoin.

Kun soittaja aloittaa hätäpuhelun otsikon lauseella, päivystäjän tulikoe alkaa. Taustalla on laaja-alaisen koulutuksen tuomaa tietoa ja osaamista, jonka pohjalta päivystäjä alkaa tehdä työtään, eli selvittämään tilannetta ja tekemään siitä riskinarviota useamman eri viranomaisen kantilta. Päivystäjän mielessä pyörivät tietyt kysymykset, joihin olisi saatava vastaus avun lähettämistä varten. Mutta vastauksien saaminen vaatii muutakin kuin kysymysten monotonista esittämistä. Siksi hätänumeroon vastaa ihminen, eikä kone.

Faktahan on se, että elämän vaikeimmissa tilanteissa soitetaan yleensä hätänumeroon. Puhelimeen valitaan numeroksi 112, kun tapahtuu paha onnettomuus, kun läheinen sairastuu tai kuolee, kun joudutaan rikoksen uhriksi, kun tuntuu sille, ettei jaksa enää elää… Päivystäjältä vaaditaan näissä tilanteissa paljon. Vaaditaan paitsi sitä timantinkovaa ammattitaitoa, myös valmiutta olla ihminen ihmiselle.

Hyvä hätäkeskuspäivystäjä on ihminen, joka saa omalla käyttäytymisellään keskellä kriisitilannetta ja shokissa olevan soittajan vastaamaan kysymyksiin ja toimimaan ohjeiden mukaan. Päivystäjä laittaa tällöin likoon paitsi osaamisensa, myös pienen palan itseään, omaa persoonaansa. Päivystäjältä on löydyttävä halua ja kykyä ymmärtää toista ihmistä ja hänen tunteitaan, jotta pystyy muuttamaan omaa toimintaansa tilanteen ja asiakkaan mukaan. Ja oman toiminnan, äänensävyjen ja sanojen jatkuva huomiointi siinä hektisessä tilanteessa se vasta melkoista mentaaliakrobatiaa onkin.

Teknisiä ja tiedollisia valmiuksia hiotaan hätäkeskuspäivystäjän koulutuksessa niin, että ne ovat jokaisella valmistuvalla riittävällä tasolla. Tämä myös testataan ennen tutkintotodistusten jakamista. Tiiviisti ihmisen persoonallisuuteen liittyviä sosiaalisia taitoja harjoitetaan myös koulutuksen aikana, mutta niiden todentaminen onkin sitten huomattavasti vaikeampaa, koska ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa puhuttaa tuota otsikon soittajaa. Jokainen hoitaa puhelua omalla tavallaan, omalla persoonallaan, tavoitellen kuitenkin samaa lopputulosta.

Hätäkeskuspäivystäjäkurssin 27 pääsykokeiden lähestyessä puhutaankin jälleen, mitä ominaisuuksia kurssille valittavilta tulisi löytyä. Hätäkeskusopetusyksikössä on vankka näkemys siitä, millaisia valmiuksia opiskelu ja varsinainen päivystäjän työ vaatii, mutta kuinka ne saataisiin pääsykoetilanteessa poimittua hakijoista esiin? Matemaattista lahjakkuutta olisi verraten helppo mitata, mutta kuinka pisteytetään ihmisen empatiakyky tai rohkeus tehdä itsenäisiä päätöksiä vaikeissa painetilanteissa? Siinäpä sitä on haastetta kerrakseen.

Kuitenkin lopulta niin elämässä, opiskelijavalinnoissa, kuin hätäkeskuspäivystäjän työssäkin tärkeimmäksi asiaksi nousee asenne. Jos ihmisellä on halu oppia ja kehittyä, tehdä parhaansa, olla luottamuksen arvoinen ja ymmärtää myös toista ihmistä, pääsee hätäkeskuspäivystäjänkin työssä hyvin pitkälle. Näillä ohjeilla, tervetuloa pääsykokeisiin!

 

http://www.pelastusopisto.fi/fi/pelastusopisto/blogi.aspx/102/0/minulla_on_tuossa_poydalla_ladattu_pistooli_valmiina_51909