Mitä kuuluu? Kysymys tulee eteen aina, kun tapaat jonkun tutun, oli hän sitten läheisempi tai kaukaisempi tuttavuus. Se on kohtelias kysymys, jota käytetään muissakin kulttuureissa eri kielisinä versioina. Kertakaikkisen vaivaton aloitus keskustelulle, josta voi tulla pitkä tai hyvinkin lyhyt, riippuen ihmisistä ja ympäristöstä, missä keskustelu aloitetaan. Sitä voidaan kysyä yksikössä tai monikossa, jolloin kysymys laajenee kattamaan myös puolisosi, perheesi ja mahdollisesti jopa lemmikkisi.

 

Mitä kuuluu? Sitä voi kysyä niin, että kysymykseen vastaava tietää jo noista kahdesta sanasta, mistä kysyjä itseasiassa haluaa kuulla. Sillä on erilainen merkityksensä ja sävynsä lähes jokaisella kerralla, kun se sinulle esitetään. Se myös herättää sinussa monenlaisia tunteita, riippuen lukemattomista eri tekijöistä. Joskus siihen on helppo vastata, joskus hyvinkin vaikeaa. Joissain tilanteissa vastaus on automaattinen, kysymys on ollut peruskohteliaisuus ja niin on vastauskin, eikä kysymyksellä tällöin ole mitään syvempää merkitystä. Mutta entä silloin, kun kysyjä odottaa vastaukselta enemmän?

 

Mitä kuuluu? Hektisessä tilanteessa, kuten kaupan kassajonossa, sinun pitäisi yhtäkkiä muotoilla kohtelias, lyhyt ja ytimekäs vastaus nanosekunneissa. Voisi sanoa, että siinä kohti se elämä todellakin kulkee pikakelauksella silmiesi edessä.. Yrität pikaisesti päättää, mikä asia nyt voisi olla sellainen, jonka voisi tässä paikassa ja tuolle ihmiselle jakaa niistä lukemattomista kuulumisista. Ei mitään liian syvällistä, eikä henkilökohtaista, koska naapurin utelias rouva seisoo myös jonossa korvat höröllään.

 

Mitä kuuluu? Pitäisi myös estää omalla vastauksella mahdollisesti epämukavat tai –sopivat jatkokysymykset, joten syytä olisi keksiä joku asia, mistä hetken voi keskustellakin. ”No mitäs tässä” onkin äärimmäisen huono vastaus, joka heittää pallon takaisin kysyjälle. Työt, harrastukset, lapset (omat tai toisten), lemmikit, ruuhkat, sää ja lukemattomat muut arkiset asiat ovat sangen mainioita vaihtoehtoja kyseisessä tilanteessa, mikäli niihin ei liity mitään erityisen tunnepitoista. Toki kysymyksen voi heittää takaisin alkuperäiselle kysyjälle; ”mutta mitäs teille?”.

 

Mitä kuuluu? Joskus on myös niitä päiviä, kun tekisi mieli vastata vähän liiankin suoraan. ”Kaikki menee päin helvettiä, mutta muuten kuuluu ihan hyvää” voi olla turhan rehellinen vastaus puolitutulle ihmiselle julkisella paikalla. Läheiselle ystävälle sen taas useimmiten voi suoraan sanoa. Todennäköisesti hän on jo tulkinnutkin sen ilmeestäsi, osaa odottaa tuota vastausta ja on valmis keskustelemaan asiasta kanssasi. Tai jos et todellakaan halua puhua siitä, hän ymmärtää senkin.

 

Mitä kuuluu? Joskus tuo viaton kysymys tuo kyyneleet silmiin. Kuten silloin, kun elämä ei mene kuin Strömsöössä, vaan kaikki paska tuntuu kaatuvan päällesi. Kun yrität esittää vahvempaa, kuin oletkaan. Kun olet valvonut yön miettien, että mitä helvetin järkeä tässä elämässä oikein on? Kun olet kasannut itseäsi pari tuntia, että jaksat lähteä kotoa ulos ihmisten pariin. Ja juuri silloin, kun toivot sormet ja varpaat ristissä, ettet vaan törmäisi kehenkään, joka voisi sen kysymyksen sinulle esittää, mutta huomaat senkin toiveen kaikuneen kuuroille korville.

 

Mitä kuuluu? Kaikesta huolimatta esität itsekin täsmälleen saman kysymyksen, kun törmäät johonkin edes etäisesti tuttuun ihmiseen ja olisi kohteliasta vaihtaa sana tai kaksi hänen kanssaan. Ottamatta juurikaan huomioon sitä, mille se kysymys vastaajasta voi tuntua, vaikka tiedät vaihtoehdot hyvin itsekin. Onneksi meihin juroihin suomalaisiin on sisäänrakennettu tietty umpimielisyys, joka säästää niin kysyjää kuin vastaajaa suuremmilta draamoilta julkisilla paikoilla, koska emme yleensä halua tilittää yksityisiä asioitamme tuntemattomien ihmisten kuullen.

 

Kuitenkin tuohon kysymykseen voisi soveltaa vanhaa viisautta savolaisista; tällä kertaa vastuu on kysyjällä.