Eksyin selaamaan koneelta omaa kansiotani ja silmiini osui kesäkuun alussa (3.6.2014) kirjoittamani mielipidekirjoitus, jota en kylläkään koskaan lähettänyt Savon Sanomiin. Se oli kirjoitettu vastineeksi kyseisen lehden nettiversiossa 2.6. julkaistuun artikkeliin Kuopion lastensuojelun tilanteesta: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/lastensuojelun-sosiaalityontekijat-jatkuvassa-tyoruuhkassa/1826968

 

Sanotaanko näin, että eipä ole hetkeen kylmännyt yhtä pahasti, kun nyt lukiessani tuota kirjoitustani.

 

En ole lukenut yhtään lehtijuttua liittyen Kuopion tragediaan, enkä lue jatkossakaan. Enkä aikonut itse kirjoittaa tapahtumasta sanaakaan. En kertakaikkiaan ymmärrä nykymedian tapaa kaivella tuollaisen tapahtuman jälkeen kaikkea mahdollista ja mahdotonta tietoa julkisuuteen, enkä myöskään ymmärrä ihmisten halua lukea ja jakaa noita juttuja sosiaalisessa mediassa. Pahoittelen, mutta en vaan ymmärrä.

 

Mutta siis, se kirjoitukseni, mistä alussa puhuin.. Lainaan sen tähän alle sellaisenaan:

Kahdeksanvuotias Eerika menetti henkensä vain hieman yli kaksi vuotta sitten, oman isänsä ja tämän naisystävän toimesta. Tekijöille rapsahti elinkautiset, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön toiminta, tai oikeastaan sen puute, on vielä syyteharkinnassa. Tapahtumien vuoksi on perustettu erinäisiä ryhmiä tutkimaan, mikä meni pieleen ja mitä jatkossa voitaisi tehdä paremmin, jotta tällaisilta tragedioilta vältyttäisiin.

Erään selvitysryhmän tutkimusten mukaan Suomessa kuolee perheväkivallan seurauksena vuosittain noin kymmenen lasta, kolmesataa loukkaantuu vakavasti. Kymmenen ja kolmesataa, vuosittain.

Siinä on aika monta lasta, kun yksikin on liikaa. Etenkin, kun yhteiskuntamme on nostanut lapset erityisen suojelun kohteeksi, joiden terveys ja hyvinvointi pyritään turvaamaan lastensuojelulain mukaisesti. Sopinee kysyä, mitä erityistä suojelua Eerika, tai ne sadat lapset, jotka vuosittain kokevat väkivaltaa kotonaan, oikein sitten yhteiskunnalta saavat?

Luettuani Savon Sanomista lastensuojelun työntekijöiden hätähuudosta, en enää suuremmin ihmettele, miksi näitä anteeksiantamattomia virheitä lastensuojelussa pääsee tapahtumaan. Omasta puolestani hatunnosto Eeva Heinoselle ja muille sosiaalityöntekijöille, jotka nostitte asian yleiseen keskusteluun. Päätös ei varmasti ollut helppo, mutta uskoisin lasten edun painaneen päätöksenteossanne huomattavasti enemmän, kuin mitä se teidän virkamääristänne vastaavien henkilöiden päätöksissä painaa.

Paljon on ollut puhetta Eerikan tapauksen tiimoilta siitä, että Helsingin sosiaalityöntekijöiden työkuorma on ollut vaikeuttamassa tilanteen tunnistamista, vaikka hänestä tehtiin lukuisia lastensuojeluilmoituksia sosiaalitoimelle. Ilmeisesti Kuopion palvelualuejohtaja Markku Tervahauta uskoo täkäläisten lastensuojelutyöntekijöiden omaavan kristallipallon tai muun telepaattisen kyvyn, mitä Helsingin lastensuojelussa toimivilla ei ole? Vai mistä kumpuaa tuo sokea luottamus siihen, että kyllä täällä pärjätään, vaikka asiakasmäärä työntekijää kohti on vielä suurempi?

On naurettavaa vedota moniammatillisuuteen ja muiden tahojen merkitykseen varhaisessa tuessa. Usein perhe tai läheiset ovat juurikin se ongelman ydin, eivät he lasta välttämättä suojele. Ja nämä mainitut koulut, päivähoidot ja nuorisotoimet, mitä he tekevät epäillessään lapsen kaltoinkohtelua? Lastensuojeluilmoituksen, jonka perusteella näiden lastensuojelussa työskentelevien pitäisi lähteä tilannetta selvittämään. Kun tilanne lastensuojelussa on Eeva Heinosen kuvaama, epäilen vahvasti, ehditäänkö näihin ilmoituksiin paneutua tarpeeksi nopeasti ja tarvittavalla perinpohjaisuudella. Milloin luemme lehdestä kuopiolaislapsesta, joka kuolee kotiinsa vanhempiensa pahoinpitelyn seurauksena?

Siinä tilanteessa on jälleen helppo syyttää lastensuojelun työntekijöitä, miksi he eivät tehneet mitään asialle, ennen kuin oli myöhäistä… Mutta todelliset syylliset löytyvät muualta. Paitsi pahoinpitelijät, kyllä syyllisiä ovat myös palvelualuejohtaja Tervahauta ja muut päättäjät, jotka eivät katsoneet tarpeelliseksi osoittaa määrärahoja lastensuojeluun. Haluatteko te todella tahria kätenne sen lapsen verellä?

Vetoan aluehallintovirastoon ja sosiaalihuollon ylitarkastaja Marita Uusitaloon, ottakaa tiukka linja asian suhteen. Kuten palvelualuejohtaja Tervahaudan kommenteista jo huomaamme, ei hänen mielestään Kuopion lastensuojelussa ole mitään ongelmia. Eli kaupunki ei tule tekemään tälle asialle yhtään mitään, odotellaanpa kuinka kauan tahansa. Kuopion kaupunki osoitti jo vuosia sitten asenteensa lastensuojeluun, kun nimenomaan perheiden varhaisena tukena olleiden perhetyöntekijöiden määrää vähennettiin rajusti. Se, että lastensuojeluun on nyt panostettu taloudellisesti, tarkoittaa nimenomaan tuota Heinosen mainitsemaa kalliiden laitospaikkojen maksamista, ei avohuollon ja varhaisen puuttumisen tukemista.

Nämä kaupungin pihistelyt tulevat vielä kalliiksi ja juurikin niille yhteiskunnan erityisen suojelun kohteena oleville lapsille. Montako heistä pitää menettää, että rahaa lastensuojeluun alkaa löytyä?

 

Ei varmaankaan tarvitse sanoa, miksi nyt tätä kirjoitusta lukiessani sydäntä kylmäsi? En todellakaan olisi halunnut osua ennustuksessani näin oikeaan.